Marbodal Jordnära Lin

Sertifikaatit

Olemme Novartilla vahvasti sitoutuneet noudattamaan vastuullisuuden periaatteita, mistä kertovat tuotteillemme myönnetyt ja käytössä olevat sertifikaatit.

Joutsenmerkki rakentamisessa

Joutsenmerkki on maksullinen ympäristömerkki, joka on viime vuosina ottanut jalansijaa myös kiintokalusteissa, vaikka M1-luokitus on yhä merkittävin tapa luokitella materiaaleja ja kalusteita. Novartilla Joutsenmerkittyjä tuotteita ovat laminaattitasot, osa alumiinikehysovista sekä valkoinen maalattu ovi (969S).

JOUTSENMERKKI ELI POHJOISMAINEN YMPÄRISTÖMERKKI

Joutsenmerkki voidaan myöntää monille eri tuotteille, mutta merkin myöntämiselle eri tuoteryhmille on oma kriteeristönsä (esim. hygieniatuotteet vs huonekalut). Huonekalujen ja kalusteiden osalta vaatimuksia on asetettu materiaaleille, tuotannossa käytetyille kemikaaleille ja terveydelle haitallisten aineiden päästöille. Lisäksi vaatimuksia on käyttövaiheelle ja kierrätysnäkökohdille kuten laadulle ja materiaalien kierrätykselle.

”Vaatimukset merkin myöntämiselle ovat laajemmat kuin M1-luokituksessa. Jos kalusteella on Joutsenmerkki, se täyttää haihtuvien aineiden päästöiltään myös M1-vaatimukset nykyisellä kriteeristöllä”, Hokkanen kertoo.

Joutsenmerkityt tuotteemme löytyvät Joutsenmerkin sivuilta emoyhtiömme Nobian alta.

ENTÄ JOS HAEMME RAKENNUKSELLE JOUTSENMERKKIÄ?

Joutsenmerkitty tuote ja Joutsenmerkittyyn rakennukseen hyväksytty tuote on määritelty eri tavalla, ja vaatimukset merkin myöntämiselle ovat laajemmat kuin M1-luokituksessa.

Rakennuttaja voi hakea rakennukselle (pientalot, kerrostalot, koulu- ja päiväkotirakennukset) Joutsenmerkkiä.  Vaatimuksia on tällöin asetettu erityisesti talon energiantarpeelle, käytetyille rakennusmateriaaleille sekä rakennusprosessille ja laadunhallinnalle. Me Novartilla pystymme tarjoamaan tuotteita mille tahansa ympäristömerkille.

”Rakennusten ympäristömerkkien hakeminen on yleistynyt. Valitsemme tuotteet tarkasti sen mukaan, millaiseen kohteeseen niitä toivotaan. Jos puhumme esimerkiksi rakennuksen Joutsenmerkistä, M1-luokitellut tuotteemme käyvät niihin mainiosti”, Hokkanen kertoo.

Joutsenmerkityissä taloissa voidaan käyttää joko ympäristömerkittyjä rakennusmateriaaleja ja tuotteita (Joutsenmerkittyjä tai EU-ympäristömerkittyjä) tai ns. tarkastettuja materiaaleja ja tuotteita, jolloin ne täyttävät Joutsenmerkin talokriteereissä asetetut vaatimukset.

”Kun rakennukselle halutaan hakea Joutsenmerkki-luokitusta, ohjaamme kalustesuunnittelussa valitsemaan projektiin M1-päästöluokiteltuja tuotteita ja teemme yhteistyössä rakennuttajan kanssa tarvittavat lisäselvitykset.  M1-luokiteltuja tuotteita käyttäessä täytämme Joutsenmerkki-hakemuksen lisäliitteet 6, 10 ja 12 b. Liitteet tulee täyttää jokaiselle rakennuskohteelle erikseen kalustelistauksen tietojen perusteella. Myyntitiimme auttaa ja ohjaa asiakkaita mielellään eteenpäin asian kanssa”, Novartin QSEH-päällikkö Anna Hokkanen kertoo.

 

Joutsenmerkki
Rakennusmateriaali M1 -merkki

Kiintokalusteiden M1-luokitus rakentamisessa

Rakennusmateriaalien päästöluokitus M1 asettaa vaatimukset tavanomaisissa työ- ja asuintiloissa käytettäville materiaaleille hyvän sisäilman laadun kannalta. M1 on yleisin Suomessa käytetty luokitus. Novartilla on laaja valikoima M1-merkittyjä tuotteita, joihin kuuluu kaikki kalusterungot, laminaatti- ja massiivipuiset tasot sekä suurin osa ovimallistosta.

M1-LUOKITUKSESTA

M1-luokitus on Rakennustietosäätiön (RTS) myöntämä, suomalainen luokitus rakennusmateriaaleille, kiintokalusteille ja huonekaluille. Luokitus asettaa raja-arvot kalusteiden ja materiaalien orgaanisten haihtuvien yhdisteiden (VOC:t), ammoniakin ja formaldehydin päästöille. Samalla arvioidaan myös tuotteen hajun hyväksyttävyys. Luokitus on maksullinen ja voimassa kolme vuotta.

”Suuri osa tuotteistamme on M1-merkittyjä. Haemme Novartilla M1-luokitusta ennakkoon määritellyille tuoteryhmille. Ne tuotteet, joilla ei ole M1-luokitusta täyttävät yleiset rakennusteollisuuden vaatimukset, mutta eivät tiukempia M1-päästöluokituskriteerejä”, Hokkanen kertoo.

Kaikki M1-luokitellut tuotteemme löydät RTS:n sivuilta Nobia Finland Oy:n alta.

Ensimmäiset EPD-ympäristöselosteet saatavilla

EPD eli Environmental Product Declaration on riippumattomasti verifioitu ympäristöseloste, joka on rakennusliikkeille luotettava lähde rakennustuotteiden ympäristövaikutusten arviointiin. EPD:tä hyödyntävät erityisesti Eurooppalaiset vihreän rakentamisen standardit sekä ympäristösertifikaatit (LEED, Breeam).

Meillä Novartilla ensimmäiset EPD-ympäristöselosteet on tehty 60 cm pöytäkaapin rungolle ja 60 cm maalatulle ovelle. Selosteita on Suomen kalustealalla tuotettu vähäisesti ja jatkossa tavoitteenamme on laajentaa EPD-selosteiden kattavuutta sekä julkaista konsernissamme pohjoismaisten brändien yhteisiä Nobia Nordic -tasoisia EPD-selosteita.

”Suomessa ei ole vielä tehty montakaan EPD:tä kalustepuolella. Selosteemme huomioivat tuotteen elinkaaren raaka-aineiden hankinnasta tuotteen käytöstä poistoon asti (Cradle to Gate with options), mutta asiakkaan käytön aikaisia ilmastovaikutuksia ei ole näihin sisällytetty. Olemme tyytyväisiä tehdyistä selosteista, mutta matkamme näiden parissa vastuullisena toimijana jatkuu. Seuraavaksi tuotamme EPD-selosteet laminaattitasoista ja sen jälkeen erilaisista ovimalleista”, Novartin QSEH-päällikkö Anna Hokkanen kertoo.

Voit lukea Novartin EPD-selosteet EPD Hubin tietokannasta (epdhub.com) täältä >>

Tarkemmin EPD:stä

  • EPD eli Environmental Product Declaration on riippumattomasti verifioitu ympäristöseloste, joka kertoo tuotteen ympäristövaikutuksista standardoidulla tavalla (ISO15804 + A2). Ympäristövaikutusten laskenta tehdään elinkaarianalyysillä (LCA), jolloin nähdään tuotteen hiilijalanjälki (GWP=global warming potential).
  • Hiilijalanjäljen laskentaa varten selvitetään mm. tuotteiden raaka-aineet, tuotannon energiankäyttö, pakkaukset, kuljetukset ja materiaalien kierrätettävyys.
  • Luotettava lähde rakennustuotteiden ympäristövaikutusten arviointiin.
  • Hyödynnetty erityisesti Eurooppalaisen vihreän rakentamisen standardeissa sekä ympäristösertifikaateissa (LEED, Breeam).
  • Helpottaa koko rakennuksen ympäristövaikutusten laskemista.
  • Vastaa Ympäristöministeriön vähähiilisen rakentamisen tiekartan suunnitelmiin.

EPD:t on julkaistu EPD Hubissa (Valmistaja Novart alla.)

Marbodal Signatur Ekbackens brunbetsade kökslucka i en livfull och varm ton.
Hyppää mukaan Novartin tehdaskierrokselle.

Melamiini, mikrolaminaatti ja laminaatti ovat vähäpäästöisiä vaihtoehtoja

Seuraavat testatu tuotteet alittivat M1-luokituksen vaatimukset selvästi: melamiini-, mikrolaminaatti- ja taivelaminaattiovet sekä sisälistaovet (laminaatti/lakattu tammilista). Lisäksi kokonaisena testattu keittiökaapisto oli vähäpäästöinen ja alitti M1-vaatimukset (ovina valkoinen taivelaminaattiovi).

Vastuullisuuden puolesta

Novart on vahvasti sitoutunut noudattamaan vastuullisuuden periaatteita. Tästä kertovat Nobia Finland Oy:lle myönnetyt ja käytössä olevat sertifikaatit: FI-tuotesertifikaatti ja ISO 14001 -ympäristöjärjestelmästandardi. Kansainvälisesti tunnustettu sertifiointi- ja laaduntarkastus-organisaatio Inspecta Sertifiointi Oy on myöntänyt kaikille Nobia Finland Oy:n valmistamille tuotteille FI-tuotesertifikaatin. Tuotesertifikaatti on puolueeton todistus siitä, että tuote täyttää kaikki standardin mukaiset vaatimukset. ISO 14001 on puolestaan maailman tunnetuin ympäristöjärjestelmämalli. Ympäristöjärjestelmässä organisaatio mm. sitoutuu ympäristönsuojelun tasonsa jatkuvaan parantamiseen, tunnistaa toimintansa ympäristövaikutukset, selvittää lakisääteiset velvoitteensa ja huolehtii niiden täyttämisestä sekä asettaa ympäristötavoitteet ja seuraa niiden toteutumista.

Järjestelmällinen ympäristö-, terveys- ja turvallisuustyö on oleellinen osa tuotantoprosessiamme. Ylläpidämme yrityskulttuuria, jossa jokainen pyrkii omalla työllään siihen, ettei tuotannossa sattuisi ainuttakaan tapaturmaa. Huomioimme ympäristön sekä työterveyden ja -turvallisuuden kaikessa toiminnassamme. Osoituksena turvallisuustyömme laadusta meillä on myös ISO 45001 sertifikaatti.

Avainlippu-merkki

Avainlippu on rekisteröity yhteisömerkki. Merkki kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa.